Tekstit

Läpi! Läpi! - Hertan kanssa harrastamassa

 Noin 12-vuotiaasta asti olin haaveillut suomenpystykorvasta, ja kun tämä unelma vihdoin toteutui joulun alla 2021, uskollisena luonteelleni kehitin riittävät suorituspaineet siitä, että pystyn perheeni kanssa tarjoamaan laumamme pienimmälle jäsenelle laadukkaan arjen. Kyselin koirallisilta tutuilta kokemuksia, upposin nettiin ja luin iltakaudet kaikkia käsiini saamia koirakirjoja - toisaalta myös hyvin tietoisena siitä, että kuten ihmistaimetkin, ovat pikkuiset koiranpennutkin yksilöitä, joiden olemusta kannattaa aistia herkästi. Ennen kuin joulukuusi poistui olohuoneesta, vein Hertan ensimmäiseen pentukouluunsa. Ja sitten jatkokurssille. Alkeiset oli suoritettu ja narun vanhempi pää saanut paljon hyvää ohjausta niin tekemiseen kuin nirson, motivaatiotaan säännöstelevän pennun palkitsemiseen. Mutta mitä seuraavaksi? Koska perheessämme ei metsästetä, oli selvää, että jotain mielekästä on "city-ketullemme" tarjottava, jotta pelkät lähikulmat eivät jäisi ainoiksi virikkeiksi. T
Uusimmat tekstit